Entertaiment · Lifestyle

Vuosi 2018

Kuluva vuosi on mennyt ihan hyvin, löytyy onnen päiviä kuin myös suru päiviä. Kesä oli aivan mahtava ja kerettiinkin pyörimään ympäri pohjoista. Patikoitu kansallispuistoissa. Juhannuksen aikaan tosiaan Daisyn piti synnyttää pennut mutta valitettavasti kaikki kolme oli sitten kuollut. Hätäleikkauksen myötä poistettiin myös kovasti tulehtunut kohtu. Neiti parantui leikkauksesta täysin ennalleen. Pari uutta perheenjäsentä muutti meille,… Jatka lukemista Vuosi 2018

Entertaiment · Lifestyle

Käty

Eli niinkuin kämppä tyhjänä. Mitä ihmiset tekee yksin ollessaan kotonaan? Minä olen kuunnellu musiikkia, kattonu youtubea, käynnyt kaupassa ja siivonnut. Muistan pohtineeni tätä samaista asiaa noin 17 vuotta sitten, kun tyttäreni oli vauva ja lähti ensimmäistä kertaa viikonlopuksi pois kotoa. Taisin silloinkin kuunnella musiikkia ja siivota. Ja lähdin tapaamaan ystäviä, ei niitä silloin montaa ollut… Jatka lukemista Käty

Entertaiment · Lifestyle

Nörtteily asioita

Mulla on ollu kotisivut one.com:in kautta, jonka kautta luulin pyörittäväni myös tätä blogia. Aloin sitten nörtteilemään ja tutkimaan asiaa niin eihän se mennytkään ihan niin. Domain mulla on muualta ostettu ja blogia teen wordpress alustalla. Niin, mitä sitä turhasta maksamaan, johan kerkesin vuoden maksaan sitä. Täytyy nyt katsoa josko tää toimisi ihan näin tai sitten… Jatka lukemista Nörtteily asioita