Entertaiment · Lifestyle

Kohti pohjoista

Lähdettiin torstaina ajamaan pohjoista päin. Eka yö oltiin puskaparkissa jossain ranuan ja rovaniemen välissä. Ostettiin puskaparkkeja varten aggregaatti että saadaan kahvia keitettyä ja lämmitys päälle. No eihän sen aggregaatin kanssa nukkunut kukaan, sellainen pärinä siitä lähti, kahvit juotiin ja päätettiin ettei meitä palele, kone kiinni ja päät tyynyyn. Aamulla kupposet kahvia kupoliin ja matka jatkuu.

Iltapäivällä oltiin perillä ekassa paikassa, Tankavaaran kultakylässä. Otin samantein kaksi yötä, eka ilta pyörittiin ja ihmeteltiin. Toisena päivänä mentiin tutustumaan koko paikkaan, kamerat kourassa kipiteltiin ja räpsittiin. Tulee nyt koko joukko kuvia.

Ihana pieni kylä oli lavastettu, jokaisella rakennuksella oma pieni tarinansa millaista oli vuonna lapio ja hakkuu.

Esillä oli paljon erilaisia korukiviä mitä sai ostaa myös kotiin matkamuistoksi. Minun horoskooppikivi on ruusukvartsi. Kiviä oli myös valmiiksi rei’itetty, jos olisi halunnut kaulakorun tehdä. Mielenkiintoista oli netistä lukea kivien erilaisia ”voimia”, suosittelen.

1530950554994

Vasemmalla kaveri kullan huuhdonta hommissa. Vanha asumus. Kasa kiviä mitkä ei ole juurikaan minkään näköisiä, mutta halkaistaessa ja käsiteltynä todellanäyttäviä korukiviä. Kullan huuhdonta välineet.

Raiteilla sauna juna. Oikealla ylhäällä saunamökki, pieni rakennelma jossa vielä pienempi sauna. Kullankaivajan mökki, kaikkine mukavuuksineen. Kauniit käsin veistellyt patsaat.

 

1531075819720

Lasisista kaljapulloista tehty ”talo”. Ilmeisesti talkoo voimin, oli sen varran reippaasti ”talon” pohjalla pullonkorkkeja (siis lattiaa ei näkynyt ollenkaan).

 

 

 

 

 

 

 

 

1530898093897Ja kerta Kultakylässä oltiin niin uusimme mieheni kanssa vihkivalan, ihan vaan kahdestaan. Omituista alkuun oli totuttellu käyttämään sormusta mutta kyllä siihen nyt alkaa jo tottumaan.

 

 

 

 

 

Tankavaaran Kultakylän pääasia on kullanhuuhdonta niin tottakai sitä piti mennä sitten itsekin kokeilemaan. Kumisaappaat jalkaan ja vaskooli käteen, puol lapiollista hiekkaa vaskooliin ja veden äärelle huuhtomaan. Yksinkertaista, eikö? Kyllä siinä jännitti et meneekö mun kaikki kulta hukkaan kun niin rajusti vaskoolia vatkataan. Mut eipä mennyt, pienen pieniä hippuja oli ekassa vaskoolissa peräti kolme. Ne hippuset on niin pieniä että tarvii olla tarkkasilmäinen löytääkseen ne, mutta se riemu, ihan ite huuhdoin kultaa 🙂