Entertaiment · Lifestyle

Aim päk ja silleen

Oli pieni hiljaisuus paikallaan. Mietin kovasti kuka olen ja mitä elämältäni haluan, nyt olen jo jonkinlaiseen tulokseen tullut. Ilmeisemmin se on ikäkriisi joka tähän naiseen hyökkäs. Täällä on ensi lumi tullut jo maahan ja yhtä nopeasti se lähti poiskin, yöpakkasia on vielä. Ja siinähän kävi niin kivasti kun yöpakkasia alkoi olemaan ja kuulin, että kaksi kissaa etsii kotia kun ovat olleet ns.tallikissoja, pentuja siis, syntynyt heinäkuun lopulla. Mun oli aivan pakko käydä heidät hakemassa meille ettei tule kylmä. Saanen esitellä meidän uudet perheenjäsenet eli Cattimus Laiskiaiset: Vasemmalla köllii Pilli ja oikealla Pulla. Pulla oli tullessaan jo puoliksi villikissa mutta nyt he mennä porskuttaaa jo kovaa vauhtia ja antaa rapsutella. Hyvin asettunut kodiksi siis. Koirat on hyvin ottanut kissat vastaan, Pullaa väistelevät vielä kun Pulla on vähän sähäkämpi ja varautunut. Pilli on luonteeltaan paljon leikkisämpi ja utelias. Haettiin siis tyttö kissat kotiin ja paripäivää tutusteltiin toisiimme kunnes huomasin et Pullalla on pallit. Eli Pullalla on edessä ellän reissu. Kesäksi rakennetaan takapihalle häkki johon kissat voi ikkunan kautta mennä. 1540893824675 Uskolliset vartijat aina skarppina. Mahtaa Daisystä olla mukavaa kun kerrankin se ei oo kaikkein pienin 🙂 vähään aikaan. Sagalla on edelleen iltaisin niin kylmä että hänen on tultava peiton alle nukkumaan, meidän väliin. Tänään löysin myös Pillin peiton alta köllöttämästä. Eipä tässä, hyvää Halloweeniä sille joka sitä juhlii! 1540893876398